Olimme luistelemassa torstai-iltana kolme tuntia. Dharmapati pääasiassa "jäärollaattorin" varassa, me muut taas luisuimme jäällä vinhaa vauhtia. Tänä vuonna lasten jalat ovat jo niin pitkät, ja taidot kehittyneet, etten enää pääse heitä karkuun takaperin luistellen niin kuin edellisvuosina!

Eilen oltiin tyttöjen illassa, hengellisenpuoleisessa. Naisjoukkomme lapset tosin vetäytyivät pelaamaan lasten lautapelejä ja leikkimään piilosta ja heidän naurunsa raikui miltei yhtä kovaa kuin meidän aikuisten virrenveisuu :-) Söimme kaikki liikaa ja valvoimmekin liikaa, ja oli hauskaa kun en ollut ainoa uninen outolintu iltakymmenen lähestyessä. Tunnelma oli Puotilan kartanon vääryydestä huolimatta korkealla, sillä nyt enemmistön mielipide onkin Krishna-liikkeen puolella ja jatkuvasti ihmiset, jotka eivät edes suhtaudu Krishnaan positiivisesti, osoittavat tukensa ja tuohtumuksensa kiinteistölautakunnan hyväksymien kepulikonstien ja hyvä veli -meiningin johdosta.

Dharmapati totesi, että kartanosotku on erinomainen oppitunti Krishnan seuraajille Bhagavad Gitan tärkeimpiin lukeutuvista opeista: pitää oppia tekemään parhaansa mutta olemaan odottamatta tuloksia. Ihminen ei voi saavuttaa pysyvää mielenrauhaa jollei hän ole valmis ottamaan vastaan mitä vaan, jos hän kuvittelee miten asioitten pitäisi mennä ja järkyttyy kun ne eivät menekään niin.

Rukoiletteko te muuten koskaan? Mitä rukoilette? Jos joskus esirukoilette (siis rukoilette toisten puolesta), keille toivotte hyvää?

Rukous on laaja käsite; Easwaranin mukaan mikä tahansa valtavan voimakas toive, johon ihminen keskittyy, on rukous, joka sysää eteenpäin jos ei muuta niin ihmisen itsensä tilaisuuden tullessa.

Jäin miettimään tätä kun äsken kuuntelemassani hengellisessä luennossa kehotettiin rukoilemaan toisten uskovaisten puolesta. Sitähän minä teen kaikista vähiten. Jotenkin on kaikkein helpoin jättää Herran haltuun ne ihmiset, jotka haluavatkin olla Herran hallussa. Tavallisten tallaajien asioista sen sijaan tekee mieli jättää välillä Hänelle muistutuksia.

Ja siinäpä ollaankin ongelman ytimessä. Kyllähän Jumala jo tietää kaiken, paremmin kuin me itse vieläpä. Eikö siis ole epäluottamuslause Häntä kohtaan ehdotella, että Hän toimisi jotenkin toisin kuin oli alunperinkin toimimassa?

Itse olen tullut siihen johtopäätökseen että joo oikeastaan kyllä. Mutta kun tuntemieni ihmisten asiat näyttävät menevän ihan mönkään, ainoa, mitä voin lopulta tehdä, on rukoilu, johon sitten "sorrunkin". Ja Easwaranin mielestä on hyvä, että sorrun. Vietänpä enemmän aikaa Jumalan kanssa. Rukous sitä paitsi auttaa eniten rukoilijaa itseään. Aivan erityisesti kannattaa rukoilla hankalien ihmisten puolesta, sellaisten, joita emme voi sietää heidän oman käytöksensä takia. Rukoilla heille hyvää ja jättää sen hyvän määrittely ja tulokset Jumalalle.

Itsekkäistä rukouksista Jumala ei piittaa. Tätä kuvaa hyvin ajatus Taivaallisesta Lehmästä, josta taivaan asukit voivat lypsää mitä vaan - kunhan toivottu asia on epäitsekäs ;-) Jos joku haluaa tehdä rukoilusta kaupankäyntiä, kääntyköön devojen, pikkujumalten, puoleen.

Rukoilinkin lopulta kartanon puolesta vain, että sille kävisi hyvin. Rukous nosti palavaiset toiveeni lentoon, pois minua painamasta. Kyllä kaikki käy hyvin ja saamme uuden temppelin juuri sinne minne pitääkin. Kolkan koordinaatit eivät ole minun vallassani.

Bhagavad Gita päättyy toteamukseen, että siellä missä ovat sen sankarit Krishna ja Arjuna, siellä viihtyvät myös hyvinvointi, voitto, onni ja oikeudenmukaisuus. Jumalan kaiken huomioon ottavasta näkökulmasta eikä meidän ihmisten puutteellisen katsannon mukaisesti.



Muoks. Tulin vielä lisäämään kuvitusta tähän tekstinharmaaseen kirjoitukseen, hiljaiseksi protestiksi tyttölasten sorsimista ja sukupuoliperusteisia abortteja vastaan. Kuva on peräisin meidätkin yhdistäneestä shaadi.comista, joka kampanjoi jatkuvasti naisten oikeuksien puolesta.