Niinpä ajatus siitä että tänä iltana pitäisi pällistellä tai ainakin kuulla rakettien pauketta ja vinkunaa saa kulmani kurttuun ja suuni sitruunamutrulle. Muuan työkaverini on kaiken kukkuraksi ottanut asiakseen levittää tietoa ilotulitteiden monenlaisista ympäristöhaitoista sekä kiinalaisten ilotulitustehtaitten kurjista työoloista. Niin, että nyt ymmärrän niitten olevan oikeastaan surutulitteita!
Jotkut kaverini kyllä esittävät Senaatintorilla intialaisia tansseja pian kymmenen jälkeen ja sitä olisi kiva mennä katsomaan, mutta en ole varma jaksavatko lapset valvoa ja tuntuisi ikävältä mennä ilman miestä, jättää hänet yksin kotiin.
Mieheni on vuoteenoma, viikon kiusanneesta pikku köhä-röhästä on kasvanut kunnon flunssa, joka on aivan väsyttänyt, mykistänyt ja epäsosiaalistanut hänet. Sankarillisesti hän silti vietti kanssamme temppelin läksiäisjuhlia yrittäen hieman eristäytyä muista ettei tartuttaisi ketään. Tilaa oli sentään tavallista enemmän sillä kaikki oli jo pakattu pois, jäljellä oli enää lattia ja riisuttu versio alttarista. Helsingin Krishna-temppelin 20 vuotta jatkunut vuokrasopimus nimittäin päättyy tänään.
Ohjelmassa oli kakkukestit ja muisteloita, jotka veivät minutkin muistojen maailmaan. Astuin temppelin ovesta sisään ensimmäisen kerran vuonna 1994, jolloin siellä toimi vegeravintolakin. Se tosin suljettiin pian jonkin lakipykälän nojalla. Muistan elävästi miten lusikoin tuona elo- tai syyskuisena päivänä 1994 ensimmäistä kertaa elämässäni suuhuni intialaista Krishnalle uhrattua kasvisruokaa. Se toi kyyneleet silmiini. Puoliksi siksi että se maistui paremmalta kuin mikään ruoka koskaan ennen, enkä ollut mitään vastaavaa ennen syönyt. Aivan kuin olisin saanut maistaa Ruokaa isolla ärrällä ekaa kertaa! Ja puoliksi taasen sen vuoksi, että niinikään ekaa kertaa elämässäni maistoin tulisesti maustettua ruokaa ;-)
Lapsuudenkodissani Nonna, äitini, kokkasi ja kokkaa yhä monipuolista sekaruokaa suomalaiseen malliin, eli kalaa tai lihaa joka aterialla mutta myös salaattia. Mausteina suola ja pippuri, sipuli ja ehkä joskus valkosipuli, silloin tällöin jokunen yrtti. Minä olin hankala lapsi ruokapöydässä, inhosin useimpia liharuokia ja tökin niitä mieluummin haarukalla tunnin kuin pistelin poskeeni. Salaateistakin opin totuuden nimissä pitämään vasta aikuisena, vuosien kasvissyönnin jälkeen!
Sillä ensimmäisellä temppelireissulla minä vastikään 15 vuotta täyttänyt opin, että ihminen voi olla kasvissyöjä. Vielä samana syksynä rupesin itsekin kasvissyöjäksi. Äitini kauhuksi. Mutta kyllä hänkin on jo reilussa 18 vuodessa tottunut ajatukseen.
Syöttekös te lukijat muuten samanlaista vai ihan erilaista ruokaa kuin lapsuudessanne?
Helsingin temppelin alttari.
Olen ollut varsinainen temppelijojo, tullut ja mennyt, käynyt ja ollut käymättä. Ajatellut mustavalkoisesti, että ellen voi olla ihan kaikesta samaa mieltä kuin temppeliä pyörittävä uskonnollinen yhteisö, en voi olla sen jäsen. Nykyään kuitenkin olen; temppelin muuton johdosta riisutun naisten pukuhuoneen seinällä roikkui nastasta minulle osoitettu kirjekuori, josta löytyivät leimatut ilmoitukset minun ja aviomieheni liittämisestä seurakuntaan. Mehän päätimme raadollisesti liittyä mieheni isän kuoltua, niin että kun itse kuolemme, saamme haluamammelaiset ruumiinhävittäjäiset - mutta syvällä sisimmässämme sittenkin kuitenkin siksi että käytämme temppelin palveluita jatkuvasti. On ihan reilua silloin liittyä, vaikka itse seuraankin päivittäisissä hartaudenharjoituksissani eri suuntausta krishnalaisuudessa, toisen joukon gurua, joka on monista käytännön asioista / tulkinnoista eri mieltä kuin ISKCON. Se pääsanoma siellä taustalla on kuitenkin sama :-)
Eikä minun guruni yritä irrottaa ketään omasta uskonnollisesta yhteisöstään (ellei ihminen ole tekopyhyyden ja väärinkäytösten johdosta tullut allergiseksi sille) vaan opettaa, mikä sanoma jokaisesta uskonnosta on löydettävissä ja miten. Niinpä guruani seuraa mm. koko joukko kirkossa käyviä kristittyjä ja Muhammadia rakastavia muslimeja - kasvissyöjiksi nämä ihmiset ovat toki ruvenneet. Niissä maissa, joissa Easwaranin seuraajilla on toimintaa, kokoontumiset keskittyvät yhdessä meditointiin.
Guru itse asiassa oikein kannustaa kaikkia lukemaan paitsi oman uskonnon, myös toisten uskontojen pyhimpiä ja inspiroivoimpia tekstejä, eli ottamaan ennakkoluulottomasti kiinni jokaisesta kiinnekohdasta hengellisellä vuorenrinteellä! Näin opimme kunnioittamaan kaikkia matkalaisia emmekä vain niitä jotka kiipeävät oman tiimimme väreissä. Ja sitten kuitenkin guru painottaa että on tärkeää valita yksi tie jota seuraa ja jolle muitten teitten opit ovat vain vauhtiviivoja, sillä jos koko ajan vain loikkii rinteeltä toiselle, ei etene minnekään, kun kaikki liike tapahtuu sivusuunnassa. Koska olin 15-vuotiaana - yli puoli elämää sitten - vielä lapsi, koen, että ISKCON on se uskonnollinen yhteisö jonka rinteellä olen eniten kasvanut - meidän perheemme tapauksessa se on paras opastettu rinne joka Suomesta löytyy. Sen opettaman sanoman syvällisessä ymmärtämissä sekä käytännön sovellusten kanssa guruni Easwaran minua auttaa.
Toissa yönä meillä Eknath Easwaranin kahdeksanosaista ohjelmaa seuraavilla oli pitkä puhelinkonferenssi, tai no, yöllä, iltakymmeneltähän se Suomen aikaa alkoi. Aiheena oli rauhallisesti ottaminen, hitaasti kiiruhtaminen. Osallistujia oli eri puolilta maailmaa, ja kun puheenaiheeksi tuli gurumme kehoitus nousta aikaisin aamulla, ja minä nauroin puhelimeen että olenkin niin myöhään vielä pystyssä vain tämän puhelinkonferenssin takia, Australiasta osallistunut mies nauroi perään että hän taas joutui heräämään ennen kukkoa voidakseen osallistua.
Oli hirmuisen inspiroivaa kuulla guru-sisarusten kokemuksia ja vinkkejä henkisen polun talsimiseen :-) Yleensä täytän jokapäiväisen "hengellisesti orientoituneen seuran" kiintiöni ihan vaan kotiväen kanssa, tai sitten muita uskonnollisia päivärytmejä seuraavien ihmisten seurassa, mutta luonnollisesti kaikkein eniten kannustusta ja insipiraatiota ihminen saa irti siitä joukosta jonka itse on valinnut!
No, kyllä ISKCONkin on hyperavulias :-) Saapa nähdä minne liikkeen uusi temppeli tulee. Puotilan kartanoon sen pitäisi tulla, koska laillisen tarjouskilpailun jälkeen jäljellä ei tuolla vanhalla kurjaan kuntoon päässeellä rakennuksella ollut muita ottajia kuin me hindut, mutta tämän uutisen tultua julkisuuteen joku kristitty poppoo on nyt yhtäkkiä tullut väliin mammonineen, hakuajan jo umpeuduttua, saadakseen kartanon mieluummin itselleen. Etteivät ei-kristityt vain sitä saisi.
Jos tietäisimme temppelin tulevan sijainnin, voisimme siltäkin pohjalta alkaa katsella kartalta sitä uutta kämppää. Sitä, jonne isoäiti toivottavasti muuttaa mukanamme.
Kommentit