- Suomen kieli on joskus hassua, ku esimerkiks "rakastaa" ja "pakastaa" rimmaa, mutta vaikka voi sanoa pakaste, ei voi sanoa rakaste. Se ei tarkota mitään, Shanti pohdiskeli autossa.
 
Minäpä jämähdin maistelemaan tuota uudissanaa. Rakaste - sehän viittaa selvästikin siihen kun yksinäiset ihmiset soittelevat (varsinkin kännissä) ex-tyttöystävilleen ja -poikaystävilleen siinä toivossa että kauan sitten jäätyneet tunteet voisi vielä kokeilla sulattaa uudelleen, jos vaikka yhä maistuisivatkin hyviltä tai ainakin paremmilta kuin yksinäisyys...

Koulumatkan varrella Unioninkadulla - tai siis korkealla sen yläpuolella - on jo pitkään palanut sininen lasersäde - tai sellaiseksi olemme sen nimittäneet. Dharmapati arvelee sen olevan jonkun yökerhon mainos. Kaksoset arvelevat, että sillä pidetään yhteyttä avaruusolentoihin, ja kun Dharmapati alkoi väitellä että diskon mainospas, tytöt tekivät kompromissipäätelmän: marsilaiset voivat liukua lasersädettä pitkin kuin liukumäkeä ainakin Marsista sinne diskoon.
 
- Aamulla ne istahtaa sen päälle ja nukahtaa ja illalla kun ne herää ne löytää ittensä diskosta.

Jättäessäni Dharmapatin koulunsa eteen kehotin häntä oppimaan kielen nyt kun siitä maksetaankin :-D Kelasta vastattiin viimein kun sinne taas soitin, että ovat saaneet päätöksen aikaan. Eli pääsemme elämisestä tulleita luottokorttivelkoja makselemaan kun maksavat takautuvasti Dharmapatille sen mitä työkkärissä luvattiinkin, kunhan hän menee kiltisti työkkärin suomen kielen kurssille  :-)

Tämä olisi hyvä päivä (21.12.2012) kirjoittaa maailmanlopusta hindulaisesta näkökulmasta, katsotaan ehdinkö, kun juuri nyt tekee mieli vaan kirjata ylös lasten juttuja ja paneutua sitten töihin ennen kuin kaikkien koulut sulkevat ovensa joululomaksi...
 
Meillä on ollut parin viikon sisällä mustasukkaisuusdraamakohtauksia. Mustasukkaisuus ei riivaa kuitenkaan minua vaan toista ipanoistani, ja kuohuvien tunteiden kärsivänä maalitauluna on ollut minun tytärteni ikäinen tyttö naapurista! Kun Dharmapati leikkii kaikkien kolmen tytön kanssa, toinen kaksosista alkaa ennen pitkää mököttää ja äksyillä naapurin tytölle näennäisesti vailla mitään syytä. Ja kun häntä tästä torutaan, hän vetäytyy jonnekin itkemään.
 
On kasvatustilanteita joissa tunnen oloni ajoittain ihan avuttomaksi, mutta tämä ei onneksi kuulu niihin. Joka kerta menen tytön perään nappaamaan hänet syliin ja hieman kyselemään, ja hän sitten toteaakin että häntä harmittaa kun Dharmapati nauraa enemmän naapurintytön kanssa kuin hänen ja että naapurintyttö tulee "aina" paikalle. Tämähän ei pidä alkuunkaan paikkaansa, sitä paitsi mustasukkaisuuskohtauksia saava lapseni on itse etunenässä pyytämässä naapurintyttöä mukaan ulos ja meille leikkimään, mutta milloinkas mustasukkaisuudessa olisi jotain järkeä ollut... 
 
Kiitoksia huutoäänestykseen osallistumisesta, jos tällä blogilla vielä on muitakin lukijoita, niin auttakaa minua toiveittenne kartoituksessa, lukekaa edellinen kirjoitus ja antakaa äänenne please :-)