Tähän ei kuitenkaan pidä pysähtyä (vaikka juuri niin onnellisilla ihmisillä on tapana tehdä). Rakkautta täytyy kasvattaa ja se tulee laajentaa koko luomakuntaan. Hindugurujen mukaan pari- ja vanhemmuussuhteessa saadut rakkauden oppitunnit on tarkoitus hyödyntää suhteessa Jumalaan. Nähdä Hänet Rakastettuna kaikissa ja kaikkialla. Tuntea siksi olonsa kotoisaksi joka paikassa ja kaikkina aikoina ja pyrkiä ilahduttamaan Häntä joka hetki niin kuin rakasta perheenjäsentä.

Kun ihminen on tyytyväinen elämäänsä, eikä hänen tarvitse pyrkimällä pyrkiä parantamaan elinolosuhteitaan, hänelle jää aikaa ja energiaa keskittyä tärkeimpään: Korkeinta kohti kulkemiseen.
 

Tästä tuleekin mieleeni keskiajan kristillinen klassikko Kristuksen seuraamisesta. Siinäkin varoitetaan, että jos rakkauden yrittää vangita vain omaan lähipiiriin, omien halujen tyydyttäjäksi, sepäs karkaakin pois, vapauteen. Eli jos onnen tarjoamiin mahdollisuuksiin ei tartu, jos sitä ei käytä ponnahduslautana ylemmäs, sepä vetäytyy jalkojen alta ja ihminen vajoaa takaisin onnettomuuteen.

 

Hengellisestä elämäntyylistä juontuvan pysyvän onnen kaava on täysin ymmärrettävissä, vaikkei edes uskoisi Jumalaan. Se kiteytyy toisessa sykähdyttävässä kristillisessä lausunnossa, joka on peräisin ortodoksien laulamasta hymnistä Kiitä, sieluni, Herraa... "Hän vapahtaa sinut armolla ja vanhurskaudella".

 

Tehdäänpä pieni sivuloikka onnenpurkittamisyrityksissämme keskiajan kristillisyydestä nykypäivän hindulaisuuteen: "Kukaan ei koskaan ihmettele, että voi hyvä Jumala, miksi olen näin rikas ja onnellinen. Ihmiset päivittelevät vain köyhyyttään ja kurjaa oloaan", leukaili aamulla mp3-soittimeeni mahtunut Swami Swahananda.

 

Ehkäpä ne, jotka oikeasti ovat onnellisia ja joiden elämä on rikasta muutenkin kuin materiaalisesti, eivät ihmettele siksi ettei onni ole heille mikään mysteeri vaan läpinäkyvä prosessi. Onnelliset ihmiset eivät ole onnellisia sattumalta tai siksi että olisivat vaan jotenkin erityisen hyviä tyyppejä. Jumalan tuomalla onnella on uutettavissa ja toisillekin tarjottavissa oleva ydin.

Krishnaan liittyvä puuhailu, esimerkiksi, lisää onnellisuutta. Ei siksi että Krishna poistaisi uskoon hurahtaneen kaikki vanhat ongelmat, ehei! Hän vaan antaa niin paljon murheita parempaa ajateltavaa sekä eväitä toimia tehokkaammin vaikeuksien keskelläkin, että ikävät asiat alkavat tuntua ihan siedettäviltä. Sitä paitsi, luemme ne omaksi itse ansaituksi karmaksemme ja asiaankuuluviksi, olemmehan aineellisessa maailmassa, jossa kukaan ei voi olla pysyvästi täysin tyytyväinen.

 

Tätä on armo.

 

Vanhurskaus taas on pyrkimystä elää niin kuin Jumala neuvoo, eikä sanotaan nyt vaikkapa niin kuin shoppailu- ja biletyskeskeinen kulttuurimme ehdottelee. On häkellyttävää, miten monilta ongelmilta ihminen voikaan välttyä, jos hän vaan jättää erinäisiä suosittuja syntejä tekemättä. Kieltäytyy vaikkapa känneistä seurassa, jossa voisi herätä kiusauksia tehdä yhtä ja toista ääliömäistä, jos kadottaisi itsekontrollin. Ei tupakoi, eikä näin ollen hanki itselleen keuhkosyöpää. Jättää piikittelemättä kiukkukohtauksen kourissa lähimmäistään nasevilla sanoilla, ja pääsee siksi paljon vähemmällä kun riita päättyy nopeammin.

Tämä on passiivista vanhurskautta, mutta vanhurskaus tarkoittaa yhtä lailla myös aktiivista toimintaa. Kun pyrimme tekemään asioita, joista Krishna ilahtuu, ja täyttämään niillä kotimme ja päivämme, luomme suojakenttää, joka hylkii haitallisia asioita.  Tämä pyörähti mieleeni eilen, kun kuulin uusia ikäviä tosikertomuksia tuttujen lasten ja heidän äitiensä kärsimyksistä alkoholistiperheissä - toisessa tapauksessa alkoholistimies oli perheen isä, toisessa isäpuoli. En väitä, etteikö raitiskin mies voisi olla konna, mutta uskontoni kanssa linjassa oleva päätökseni "meidän perheeseen saa liittyä vain raitis mies" on täsmäesimerkki siitä miten ikuisista periaatteista kiinni pitäminen ainakin suojelee monelta harmilta perheessä.

 

Se, mistä Krishna vapahtaa meidät armolla ja vanhurskaudella, on kurja olo. Hän kumittaa koko joukon vanhan karman - menneitten tekojen - vaikutusta pois ihan vaan jo antamalla meille mielenrauhan, hihhulihymyn. Armon. Ja jos ihminen edes yrittää parhaansa mukaan elää vanhurskaasti, tulevaisuus on vääjäämättä kirkkaampi. Hän ei enää kerää lisää kamalaa karmaa. Linnatuomion loppu häämöttää jo.