Mitä sanoa, kun elämä on yhtäkkiä helpompaa ja hempeämpää kuin ikuna koskaan aikaisemmin? Kun ruoka tulee eteen tekemättä, lapsille löytyy katsija etsimättä, koti on siistimpi kuin luultavasti milloinkaan ja viehättävässä uudessa järjestyksessä? Kun vuorokauden ympäri voi milloin vain saada suudelman, tai vain katsahtaa toista silmiin ja nähdä leveän hymyn, ja tuntea sen leviävän omille kasvoilleen? Kun tuo toinen harjoittaa samaa uskontoa ja on siksi samaa mieltä siten miten hommat kuuluu hoitaa, niin että koen meidän puhuvan enemmän samaa kieltä kuin mitä puhun niiden kanssa joiden äidinkieli on sama kuin minun!
 
Minä en toistaiseksi osaa sanoa muuta kuin että kiitos Krishna - kiitos siitäkin että lapset ovat olleet kipeinä juuri näihin aikoihin, jos ja kun nyt heidän kerran oli määrä jossain kohtaa olla megaflunssassa, sillä tällaiset muistutukset ovat tarpeen etten liikaa rakastuisi aineelliseen maailmaan minua kohdanneen suuren avio-onnen johdosta.
 
Kotiaviomies, joka rakastaa kokkaamista ja järjestyksenpitoa, on niin upea juttu ettei minua harmita ollenkaan että maistraatissa kertoivat maahanmuuton käsittelyn kestävän joitakin viikkoja. Sitä ennen ei miestäni palvella Työvoimatoimistossa eikä Kelassa eikä hän voi tehdä paljon mitään muutakaan ilman suomalaisia henkilöpapereita, alkaen vaikkapa siitä että saisi muun kuin prepaid-puhelinliittymän. Paikallinen squash-yhdistys hyväksyi hänet jo riveihinsä, ja mies onkin jo aivan täpinöissään tämäniltaisia kössisessioita odotellessaan.