Mitähän vuokraisäntä ajattelisi, jos käristäisimme kämpässämme nuotiolla myrkkyjä sisällä, ja pitäisimme vessanpytyn tukossa niin että se tulvisi yli ja saastuttaisi koko asunnon? Häätöhän siitä tulisi, ja tuskinpa vaan saisimme tilalle näin kivaa asuntoa, kun maineemme vuokralaisina olisi mennyttä.

Anandin kanssa pohdiskelimme aamutuimaan, että näinhän se on ruumiinkin kanssa. Jos kärvennämme keuhkomme savukkeilla ja pilaamme maksamme ties millä mömmöillä, huvittaakohan maailmankaikkeutta antaa meille uusi ihmisruumis tuhottavaksi seuraavassa elämässä? Tuskinpa vaan. Ääriesimerkki mikä ääriesimerkki, mutta omasta ruumiista pitää pitää huolta vaikkei alkoholisti tai kävelevä tupakantuprutuskone olisikaan. Terveelliset elämäntavat ovat paitsi tervettä itsekunnioitusta, myös Jumalan kunnioitusta.

Meillä oli ihanan harmoninen aamu, Anandi-neiti kun heräsi lähes kaksi tuntia ennen Shantia ja Pikkusisarta, muttei kuitenkaan liian aikaisin, koska minä ehdin meditoida rauhassa ennen hänen ylösnousemustaan. Hassuttelimme, halimme, söimme nautiskellen aamupalaa ja keskustelimme kaikesta mitä mielessämme liikkui. On niin helppoa ja rentouttavaa saada keskittyä rauhassa vain yhteen lapseen kerrallaan, varsinkin kun ei ole kiire minnekään. Kun kaikki olivat sitten lopulta hereillä ja aamiaista painavampia, lähetin muut kauniin päivän kunniaksi maauimalaan ja tein töitä. Nyt ne on tehty, joten tempaisen tästä seuraavaksi pyörälenkille ja liityn sitten tyttökolmikon seuraan.

Olen käyttänyt tämänhetkistä elämäntilannetta hyväksi livahtamalla yhä useammin pyöräilemään ja ihmettelemään miten ihmeen kaunis kotikaupunkini onkaan, niin luonnoltaan kuin arkkitehtuuriltaankin. Joka lenkillä löytyy uusia ihastelun aiheita. Saan siis enemmän liikuntaa kuin ennen, kun voin jättää lapset välillä kanssaeläjän silmälläpidon alaiseksi :-)



Tietokirjaa ja parantavaa rohtoa pitelevä Gāyatrī, opin jumalatar, ei hänkään ole langanlaiha.

Päätin myös mennä toistaiseksi pullalakkoon. En allekirjoita nykyajan kauneus- ja painoihannetta, koska minusta nainen saa olla rehevä; pehmeää on kivempi haliakin :-) Mutta jopa wanha kunnon ihanne "hyvä paino on pituus miinus sata" on nyt karannut minulta käsistä viiden kilon verran. Onkin korkea aika tehdä asialle jotain. Painoni on ollut selvässä nousukulmassa jo kauan, ja vaikka nousu onkin ollut hidasta, kilo pari vuodessa, tätä vauhtia olen pian epäterveellisen ylipainon puolella. Itsensä lihottaminen epäterveellisiin mittoihin - sehän on vuokranantaja Jumalalle kuuluvan kämpän ylentäyttämistä niin, että sen perusylläpitoa ei meinaa mahtua hoitamaan!

Liian isoja laihdutuspäätöksiä en silti viitsi tehdä kun en ole mikään pyhimys joka tuosta noin vain jaksaa mitä vaan hymy huulillaan vaikkapa silkalla vedellä ja leivällä, mutta pieniä uhrauksia voi tehdä ja katsoa, mihin niillä yltää. Esimerkiksi sillä etten minä saa jälkiruokaa niin kuin muut.

Pikkusisar möllötti eilisen niinikään kauniin päivän kaikessa rauhassa omissa oloissaan sisällä, kun me kolme paahdoimme sairaalassa diabetikon matkustusohjeita pänttäämässä ja sitten lastenkutsuilla. (Itse asiassa siellä sairaalassa minä painoni vuoden tauon jälkeen tulin eilen ohimennen lasten painostuksesta tarkastaneeksikin.) No, Pikkusisar ei hiljaisuudesta piristynyt, päin vastoin. Siksipä minä tyranni suoranaisesti painostin hänet tänä aamuna uimaan muksujen kanssa, vaikka hänellä oli yhä hinku pysyä omissa oloissaan. Guruni nimittäin sanoo että parasta masennuslääkettä on lähteä ihmisten ilmoille tekemään vaikka väkisin jotain sosiaalista ja hyödyllistä. Arvasin oikein, pian Pikkusisarelta tuli tekstari, jossa hän sanoi, että hänellä onkin kivaa niin kuin kaksosillakin. Arvasin omasta kokemuksesta. Yleensä kun itse haluaisin vain paeta lapsilta möllöttämään jonnekin kirjan kanssa, mutta voitan itseni ja menenkin ulos lasten kanssa, puolen tunnin sisällä tulee hyvä olo ja tyytyväisyys oikeasta päätöksestä. Lapsetkin ovat ennen pitkää niin iloisia että antavat minun lukea myöskin sitä kirjaa.