Rakkaus on valopallo, Jumalan voima, joka heitetään meistä jokaiselle, kun kiinnymme ystävään tai sukulaiseen, tai kun rakastumme. Se ei kuitenkaan viihdy matalalla, vaan pomppaa pian tiehensä sieltä missä on sitoutumiskammoisuutta ja minä-ja-minun-halut-ensin -henkeä, sijoituskeinottelun makua sekä haluttomuutta antaa toisille anteeksi sitä etteivät he osaa käyttäytyä täydellisesti. Jos haluaa pitää rakkauden lähellään, pysyvästi elämässään, on luovuttava kaikesta tuosta painolastista ja noustava ylemmäs.

Se mikä saa hyviä asioita aikaan ei siis ole ihminen itse vaan tuo rakkaus. Ja se mitä me luotettavissa ihmisissä rakastamme on tuo rakkaus heissä.

Jumalalle antautuminen tuo elämään rauhaa ja mielekkyyttä ja suojelee masennukselta.

Jumalalle antautuminen tekee toisten auttamisen mahdolliseksi niin ettei "auttaja" hajoa, koska hän ei auta niinkään nähdäkseen jonkun tietyn tuloksen kuin toimiakseen Jumalan toiveitten mukaisesti, Hänen työkalunaan. On Jumalasta ja työstettävästä materiaalista kiinni, onnistuuko hanke, työkalu on joka tapauksessa yksinkertaisesti tyytyväinen kun sitä käytetään, kun Rakas häneen väkevästi tarttuu.

Ihmisen ei tarvitse olla kaunopuheinen taikka osata kirjoittaa. Sillä aikaa kun kiireiset älyköt selittävät selittämistään uskonasioista moni lukutaidoton on päässyt Jumalan syliin olemalla hiljaa lähimmäinen muille.

Kun ihminen luopuu jostakin Jumalan hyväksi, eikä odota vastapalvelusta, hän saa vääjäämättä takaisin paljon enemmän kuin mistä luopui, ja usein juuri ne asiat, joita joskus eniten toivoi, mutta joiden puutteen hyväksyi Herran tahtona.

Onneni on olla Herraa lähellä. Turvata voin yksin Jumalaan.