Dhruva oli pieni poika, jolla oli sekä äiti että paha äitipuoli. Hänen isänsä oli nimittäin moniavioinen ja suosi räikeästi toista vaimoaan, ja toisen vaimon mieliksi toista poikaansa. Ei siis Dhruvaa, jota mies ei edes voinut ottaa syliin suututtamatta mielivaimoaan.

Lopulta Dhruva oli niin onneton kotonaan, että hän karkasi sieltä metsään. Metsässä hän tapasi pyhimyksiä, jotka kertoivat hänelle Jumalasta ja opettivat, miten tätä lähestytään. Pieni Dhruva heittäytyi hartaudenharjoituksiin koko sydämestään. Ja eräänä ihanana päivänä Vishnu ilmestyi hänelle ja otti hänet syliin, sillä rakastavan isän syliin pääseminen oli Dhruvan hartain toive :-)

Kun valaistunut Dhruva myöhemmin palasi kotiinsa, hän ei syöksynyt ensimmäisenä rakkaan äitinsä luo. Ehei, vaan Dhruva meni ensimmäisenä tervehtimään rakastavasti äitipuoltaan.

- Ilman sinua en olisi koskaan tullut lähteneeksi metsään enkä olisi päässyt Jumalan syliin. Kiitos! Dhruva sanoi vailla ivallisuuden häivääkään äänessään.

Kiitos Dhruvan rajattoman rakkauden, äitipuolikin muuttui lopulta esimerkilliseksi ihmiseksi.

Dhruvan tapa onkin se oikea tapa suhtautua menneisyyden mörköihin, sillä katkeruus ja vihanpito sisimmässä hajottavat ennen kaikkea katkeroitunutta vihaajaa itseään. Kamalien ihmisten puolesta on hyvä rukoilla. Usein uusi näkökulma heidän toimiinsa ja sitä kautta mahdollisuus myötätuntoon tupsahtaa mieleen kuin tarjottimella, kun on rukoillut, vaikkapa kyyneleet silmissä, esimerkiksi viisautta näille ihmisille. Ja se uusi näkökulma vaikuttaa ihan itsestään omaan elekieleen ja sanavalintoihin, kun nuo ihmiset kohtaa seuraavan kerran, mikä puolestaan voi johtaa yllättäviin parannuksiin heidän käytöksessään takaisin. Mutta vaikkeivät he miksikään muuttuisikaan, oma olo kevenee valtavasti.

Samalla tulisi muistaa että väkinäinen pika-anteeksianto ilman asioitten syvällistä käsittelyä ja mielen pohjamudissa muhivien negatiivisten tunteitten ulos huuhtelemista on yhtä tyhjän kanssa ja luultavasti vain sairastuttaa ihmisen.

Pahaa ei tarvitse hyväksyä, vaikka ymmärtäisikin motiivit pahuuden taustalla. Kun itse mietin menneitä, joskus sukupolvienkin takaisia asioita, joiden häijyt lonkerot ulottuvat meikäläisen nykypäivään asti, myötätuntokiinnekohta löytyy usein sen tiedostamisesta, etten minä yksilönä ole sen parempi kuin muutkaan. Saattaisin itsekin olla ihan hukassa ja karmani monta pahan olon vallassa tehtyä syntiä mustempi, elleivät oikeat ihmiset (ja joissain tapauksessa kirjat) olisi johdattuneet elämääni oikeina hetkinä ohjaten hengellisiin ratkaisuihin esimerkiksi päihteenkäyttöratkaisujen sijaan. Ja minun tulisi muistaa, että myös ne ihmiset, jotka ovat tehneet väärin minua kohtaan, ovat omalta osaltaan auttaneet minua oikeaan suuntaan. Oikein sysänneet.

Kukaan ei kasva eheäksi omilla jaloillaan vankasti käveleväksi aikuiseksi ilman toisten ihmisten rakkautta ja toimivia esimerkkejä. Toisaalta ilman haavoja, kolhuja ja mustelmia on vaikea ymmärtää toisten hätää. Mitäpä annettavaa minullakaan olisi Pikkusisarelle, ellen muistaisi, miltä hänen kipunsa tuntuu!

Krishnan luokse mielivän on "opittava eroon kaksinaisuuksista". Tämä lausehirviö on aiheuttanut ainakin minulle päänsärkyä, niin vaikeasti sen sanoma mahtuu paksuun kallooni. Mutta loppujen lopuksi jutun juju on aika yksinkertainen. Krishna tarjoaa stoppia ja vaihtoehtoa sille, että aina vain jaottelemme meille tapahtuvat asiat mielessämme hyviin ja pahoihin, ja vastaamme hyvään hyvällä ja pahaan pahalla matemaattisesti kuin robotit. Toisin sanoen kaksinaisuudessa elämiselle. Vaihtoehto on, että hyväksymme sen että kaikella on kääntöpuolensa, ja vastaamme sekä hyvään että pahaan niin kuin Jumala toivoo meidän vastaavan. Tällöin emme olekaan milloin sitä milloin tätä vaan aina Jumalan omia. Kaikki on silloin Herran hallussa, luotamme siihen, että Hän tietää parhaiten että siitä mitä meille tapahtuu on hyötyä.

Me tavalliset tallaajat emme aina tiedä, mistä muutoksen tie lähtee, mutta tässäkin asiassa voi aloittaa yrittämällä imitoida pyhimyksiä. Hehän eivät pyörittele ja jaarittele mielessään sitä, onko heidän oma kohtalonsa hyvä vai paha. He pitävät mielensä tyynenä ja käyttävät älyään veitsenterävästi hedelmälliseen ongelmanratkaisuun juuttumatta turhaan vatvomiseen. Toisten ongelmat kiinnostavat heitä enemmän kuin heidän omansa.