Prana, elinvoima, pitää ihmistä pystyssä. Jos sitä on liian vähän, ihminen on masentunut ja apaattinen eikä jaksa juuri mitään. Ja jos sitä virtaa vapaana suonistossa liikaa, ihminen käy ylikierroksilla, on levoton ja herkästi unetonkin, ja jollei hän saa kanavoitua energiaansa mihinkään, hän turhautuu ja sairastuu.

On onneksi kolmaskin vaihtoehto. Siinä ihminen käyttää sisäistä polttoainettaan hallitusti ja rauhallisesti juuri sen verran kuin on tarpeen.

Prana-Bars.jpg

Pranankin voi näköjään tuotteistaa.

Näitä kolmea olotilaa kuvataan hindulaisessa filosofiassa yleisillä ja tavattoman käytännöllisillä käsitteillä tamas, rajas ja sattva - tamoguna, rajoguna ja sattvoguna.

Tamas on velttoutta, jähmeyttä, väsymystä. Tamasissa ihminen on saamaton, marisee ja syyttää muita, ja häntä on helppo johdatella väärään suuntaan, koska hän hyväksyy minkä tahansa tekosyyn päästäkseen helpolla.

Ehdottomasti tamasia parempi tila on rajas, intohimo. Innostunut, jotakin ponnekkaasti haluava ihminen on rajasissa. Hän haluaa, tekee ja saa aikaan. Valitettavasti rajasissa oleva ihminen saa aikaan sekä hyvää että pahaa, ja hän on vaarassa polttaa energiavarantonsa loppuun, kun energiaa kuluu lyhyessä ajassa paljon, kun se roihuaa valtavalla liekillä. Rajas altistaa ihmisen myös negatiivisille tunteille, kuten vihalle, ahneudelle, kateudelle ja itsekkäälle omistamisen halulle, jotka ovat portteja helvettiin. Intohimoisuus on kuitenkin tarpeen, sillä tie tamasista kolmanteen ja parhaaseen olotilaan vie vain ja ainoastaan rajasin kautta.

Sattva on selkeyden ja hyvyyden olotila. Sattvisen ihmisen mieli on kirkas ja harmoninen, hän on rauhallinen ja kärsivällinen ja toimii oikein silloinkin kun ei siitä itse hyödy.

Sellaisen käyttökelpoisen vinkin opin viime viikolla, että jos mieli velloo menneisyydessä, ihminen siirtyy tamasiin, jos taas tulevaisuudessa, rajasiin. Sattvinen mieli on läsnä meneillään olevassa hetkessä.

Valaistuneet ovat kaikkien kolmen gunan, eli olotilan tai luonnonlaadun, yläpuolella, mutta meidän ei-valaistuneiden tulisi pyrkiä pysymään pääosin sattvassa. Täysin sattvinen ei voi kukaan olla, koska tässä maailmassa elämiseen tarvitaan ainakin ripaus rajasia, ja tamasistakin on hyvä välillä haukata palanen, jotta tulee levänneeksi. Pääosin sattviset ihmiset ovat kuitenkin terveitä, he voivat hyvin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. He ovat tasapainossa eivätkä sählää niin kuin vaikkapa suuna päänä säntäilevät taikka muitten varpaitten yli päättäväisyydessään jyräävät rajas-ihmiset.

Guruni Eknath Easwaran opettaa, että tamasissa prana on jäässä, rajasissa se on vaikeasti hallittava vuolas virta, ja sattvassa energia höyrystyy ja sielu osaa ohjata sen hyvään, kuin höyrykoneella.

Vallitseva guna ohjaa yhdessä karman kanssa sielun uuteen ruumiiseen, kerrotaan Bhagavad Gitassa. Tätä ovat hinduoppineet avanneet kertomalla, että jos ihminen on elänyt pääosin tamasissa, eli alisuoriutunut elostaan ihmisenä, hän ei välttämättä ansaitse seuraavassa elämässään ihmiskehoa. Hän menee alaspäin (mitenkään eläimiä halveksimatta, tarkoitan että alaspäin siinä mielessä että vain ihmisen kaltainen tietoinen olento voi edetä hengellisellä polulla ja ottaa kohtalon omiin käsiinsä). Rajasissa sielu taasen tulee keränneeksi melkoiset määrät karmaa, joka voi olla hyvää tai huonoa, ja seuraukset saa varmasti niittää ja niellä. Sattvisen sielun tie vie kuitenkin ylöspäin.

Meditoiminen sekä lisää sattvaa että herkkyyttä ja huomiokykyä sille, missä gunassa sitä kulloinkin on. Pidän itseäni poissa tamasista muun muassa buddhalaisten munkkien esimerkkiä seuraten teellä. Toivotan rajasin tervetulleeksi tamasia parempana tilana, jossa saan aikaan kaikenlaista, mutta yritän olla antamatta sille ylivaltaa - mantran lausumisesta on tässä apua.

Pranaan palatakseni. Olen ollut viime viikkoina vähän väliä rajasissa. Minulla on liikaa energiaa. Huomaan mieheni olevan samassa tilassa. Hän haluaa pelata squashia, jossa on sikahyvä. Minä haluan kirjoittaa fiktiota. Jos saisimme olla yhdessä, emme haluaisi mitään muuta kuin toisemme. Jepulis. Seksuaalinen energia on yksi pranan lempinimistä. Onneksi sen voi kanavoida muuhunkin kuin seksiin. Vaikka mihin muuhun.

Itsensä voi myös pelastaa rajas-virran rajuista pyörteistä sattvaan lisäämällä rauhoittavia hengellisiä aktiviteetteja arjessaan.